TörmäläN tila

Törmälä Riverside Holiday Estate

Törmälä estate is a centuries-old family farm located on the banks of Siikajoki River. Ensimmäiset merkinnät asutuksesta näissä joenrantamaisemissa löytyvät jo vuodelta 1540 ja nykyisen, Törmälän suvun isännöimän päärakennuksen vanhimmat osat ovat 1700-luvun loppupuolelta. Tänä päivänä paikalla toimii elinvoimainen matkailutila, joka on jo vuodesta 1988 vuoden ajan palvellut niin yksityisiä, yrityksiä kuin yhteisöjä läheltä ja kaukaa.

Törmälän Tilan päärakennuksessa vierailija voi aistia vanhan talon tunnelmaa ja kodinomaista lämpöä. Päärakennuksen pirttiin ja ruokasaliin mahtuu kaikkiaan 70 ruokailijaa ja nämä tilat sopivat hyvin esimerkiksi pienempien perhejuhlien pitämiseen.

Palvellakseen paremmin erilaisia asiakasryhmiä Törmälän Tilalla on viime vuosien aikana sekä rakennettu uutta että uudistettu vanhaa. Tämän päivän toiminnallisena keskuksena toimii päärakennuksen liepeillä oleva Väentupa. Väentupa pitää sisällään 120 istumapaikkaa kattavan Maijan salin, joka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi juhlien, kokousten tai koulutusten pitopaikaksi.

 

Modern conference and sauna facilities for parties and groups.

Lisäksi saman katon alta löytyy hotellitasoisia majoitushuoneita. Isompia kesäjuhlia voidaan viettää myös täysin katetulla, 150 hengen Kesäpatiolla.

Charming accommodation

Rantatörmällä sijaitsevassa Saunatalossa on kolme erilaista saunaa sekä tunnelmallinen Saunapirtti. Saunatalon välittömästä läheisyydestä löytyvät myös kota ja kylpypalju.

Törmälän Tilalla on kaikkiaan 50 vuodepaikkaa. Väentuvassa olevien huoneiden lisäksi pihapiirissä on neljä ympärivuotisessa käytössä olevaa mukavuuksilla varusteltua 4–5 hengen aittamökkiä.

Main house

  • Dining and banquet rooms for 70 people

Väentupa

  • Banquet room for 120 people – Maijan sali
  • 9 rooms (one room wheelchair accessible), in total 29 beds.
  • Wheelchair accessible toilet

Summerpatio

  • Fully covered party area for 150 people
  • Stage
  • Dance floor

Saunahouse

  • A sauna with wood-burning stove (for 12 people) and dressing room
  • A sauna with electric stove (for 6 people) and dressing room
  • Saunapirtti lounge area (main entrance)
  • A sauna with wood-burning stove (for 4 people), dressing room and fireplace room (summertime use only)
  • Hot tub (for 8 people)
  • Lapland hut (for 20 people)

Cabins

  • 4  cozy cabins, 2 closer to river bank, 2 closer to main house
  • The cabins features beds foe 4-5 people, a flat-screen TV, an equipped kitchen with a microwave, and 1 bathroom with a shower. For added convenience, the property can provide towels and bed linen for an extra charge.

Map Location

Area Map

kartta_demo

Contact Us

Please feel free to send us an email or give us a call at +358 (0) 50 599 2058 for more information.